Kategoria: Kansainväliset turnaukset
-
Naisten CP-jalkapallo kasvussa
Ensimmäisten MM-kisojen finaalissa kohtasivat USA ja Australia. Kesän 2022 EM-kisoissa tehtiin jälleen uusia ennätyksiä, kuten Englanti – Saksa -finaalin yleisömäärä 87 000 Wembleyn Stadionilla. Kyseessä on suurin yleisömäärä Euroopan mantereella pelatussa maaottelussa. Kokonaisuudessaan EM-turnauksen yleisömäärä tuplaantui edellisistä vuonna 2017 Hollannissa järjestetyistä EM-kisoista. Nyt kun Helmarit olivat jälleen mukana suurturnauksessa, Suomessakin media ja yleisö seurasivat tapahtumia…
-
Päävalmentaja Samuel Siikosen mietteitä EM-kisoista
Nyt on saatu CP-maajoukkueen päävalmentaja Samuel Siikonen piinapenkkiin. Samuel sai itse vastata vapaasti muutamaan kysymykseen koskien tulevan kesän EM-kisoja Maia’ssa Portugalissa. Suomen joukkue osallistuu siis jo neljänsiin EM-kisoihin. EM-kisat ovat Samuelille toiset. Joukkue on leireillyt noin kerran kuussa Helsingissä ja tullee leireilemään aktiivisemmin, mitä lähemmäs kisoja päästään. Samuelin mielestä valmistautumisessa ollaan oikealla tiellä ja se…
-
7-a-side-football EM-kisat Portugalissa 20.7 – 3.8.2014
Suomen CP-jalkapallon maajoukkue osallistuu Maia’ssa Portugalissa järjestettäviin EM-kilpailuihin. Suomi on osallistunut aiemmin kolme kertaa EM-kilpailuihin (1999, 2006, 2010) ja kerran MM-kilpailuihin (2011). Suomen valmentajan Samuel Siikosen valitsema joukkue kisoihin: Jaakko Seppälä (mv), Kuopio Johannes Siikonen ’C’, Helsinki Mikael Jukarainen, Espoo Wiljami Laurila, Espoo Pyry Nopsanen, Helsinki Otto Kaipainen, Helsinki Petteri Heikkilä, Vantaa Ville Kuronen, Helsinki…
-
Suomi suuntaa Barcelonaan kesäkuussa 2013
Suomi suuntaa kohti Barceloonaan, perinteeksi muodostuneeseen turnaukseen. Mukaan on valittu seuraavat henkilöt: Pelaajat: Joni Berg Petteri Heikkilä Janne Helander Mikael Jukarainen Otto Kaipainen Jaakko Seppälä Johannes Siikonen Bulcsu Szekely Samuel Taipale Jussi Tuominen Staff: Samuel Siikonen (Päävalmentaja) Jari Hynninen (Valmentaja) Kaisa Vuorela (Fysio) Nea Virokannas (Joukkueenjohtaja)