CP-Jalkapallon alku Suomessa

CP-jalkapallon taipaleen Suomessa voidaan sanoa virallisesti alkaneeksi vuonna 1995. Tuolloin Talin jalkapallohallissa järjestettiin tapahtuma, joka pääasiassa oli suunnattu kaikille jalkapallosta kiinnostuneille pelaajille rajoitteista riippumatta. Mukana oli näkövammaisia, kehitysvammaisia ja liikuntarajoitteisia pelaajia. Liikuntarajoitteisia pelaajista suurin osa oli CP-vammaisia pelaajia.

Tuon viikonlopun jälkeen, samana syksynä perustettiin ensimmäinen vammaisjalkapallo-joukkue PohU Helsinki City. Mukana joukkueessa oli pääasiassa CP-vammaisia pelaajia, mutta myös muutama kehitysvammainen ja muulla tavalla liikuntarajoitteinen pelaaja.

90-luvun puolivälissä elettiin mielenkiintoisia aikoja vammaisurheilun näkökulmasta. Vuosikausia vammaisurheilu-areenoita hallinneet yleisurheilu ja uinti saivat rinnalleen uusia lajeja, joista yksi oli CP-jalkapallo. Tuohon aikaan oli lähes mahdoton ajatus, että pelaajat, joilla oli ongelmia jalkojensa kanssa, pystyisivät pelaamaan urheilulajia, jossa tärkein asia, eli pallon potkiminen, tapahtui nimenomaan jalkoja käyttämällä. Ajatus tuntui vieraalta myös vammaisurheilu-järjestöissä, jotka eivät suoralta kädeltä pystyneet samaistumaan ajatukseen. Vaadittiin alkuvuosien aikana useampia neuvotteluita ja vakuutteluita ennenkuin järjestötasolla ymmärrettiin lajin mahdollisuudet esimerkiksi kuntoutuksellisesta näkökulmasta. Tasapaino, koordinaatio ja lihastasapaino kehittyvät liikuntarajoitteisilla pelaajilla huomaamatta pelin tuoksinnassa tavalla, joka normaalissa kuntoutuksessa on huomattavasti hitaampaa ja harjoitteet tylsempiä.

Hitaasti, mutta varmasti CP-jalkapallon ilosanomaa vietiin toisiin kaupunkeihin ja maakuntiin. PohU:n alta oltiin siirrytty isomman Finnairin Palloilijoiden alaisuuteen (FinnPa) ja joukkue reissasi ympäri Suomea pelaamassa näytösotteluita, milloin palokuntaa vastaan, milloin normaaleja juniorijoukkueita vastaan. Näkyvyyttä ja innostusta muualta yritettiin saamaan aikaiseksi. Silti kesti melkein neljä vuotta ennen kuin seuraava vammaisjalkapallo-joukkue Suomeen perustettiin. TPV Auringonnousu aloitti toimintansa vuonna 1999 ja TPS Sateenkaari kolmantena joukkueena samana vuonna. 2000-luvulle tultaessa joukkueita alkoi tasaiseen tahtiin ilmestyä ympäri Suomea, mutta vuonna 2005 aloitettu SM-sarja, ensimmäisinä vuosina epävirallisesti ja vuodesta 2008 Palloliiton alaisuudessa toiminut kokonaisuus johti lajin vakiintumiseen ja tietoisuuden leviämiseen ympäri Suomen. Joukkueissa pelaavan kaikki vammaryhmät sekaisin, joten termi ”Erityisryhmien jalkapallo” lanseerattiin.

FinnPa:sta CP-jalkapalloilijat siirtyivät Helsingin piirin kautta KontUun vuonna 2000 ja sieltä eteenpäin vuonna 2003 HJK:hon, jossa joukkue pelaa nykyään Blue Stars-nimen alla, ollen edelleen suomen isoin CP-jalkapalloilijoiden joukkue. HJK:ssa pelaa myös Special niminen joukkue, joka koostuu lähinnä kehitysvammaisista pelaajista. HJK:sta CP-jalkapalloilijat ovat löytäneet todellisen kotinsa, sillä yksikään toinen seura suomessa ei ole panostanut ja tukenut samalla tavalla nimenomaan liikuntarajoitteisten pelaajien harrastusmahdollisuuksiin jalkapallon parissa.

Parhaimmat CP-vammaiset palaajat muodostavat myös CP-jalkapallomaajoukkueen, joka edustaa CP-jalkapallon huippu-urheilullista puolta. Maajoukkueen kansainvälisistä turnauksista on voinut lukea ja joukkueen taivalta seurata myös tämänkin lehden sivuilta.

Vaikka määrällisesti uusia CP-vammaisia, nykyisin myös aivovaurion saaneita ja muuten myöhemmällä iällä vammautuneita, pelaajia ei montaa uutta mukaan vuositasolla tulekaan, on silti äärimmäisen tärkeää jatkuvuuden kannalta, että mahdollisimman monta liikuntarajoitteista uutta pelaajaa saadaan toimintaan mukaan.Kokonaisuutena on ilo huomata, että Erityisryhmien jalkapallolla menee suomessa hyvin. Vuonna 2019 SM-sarjaan osallistui kaikki tasoryhmät huomioiden jo 40:tä joukkuetta. Määrä on valtava, jos ottaa huomioon lähtökohdan yli 25-vuotta sitten. Yhdestä purosta on kasvanut järvi. Enää ei ihmetellä sitä, etteikö liikuntarajoitteinen pelaaja voisi pelata jalkapalloa. Nykyään se on itsestäänselvyys. Pioneerihengessä ensimmäiset 1990-luvun CP-vammaiset pelaajat, ja muut taustahenkilöt mukaanlukien, ovat tehneet valtavan pohjatyön, joka on mahdollistanut lajin kasvamisen tänä päivänä yhdeksi isoimmaksi vammaisurheilulajiksi suomessa. Maailmalla CP-jalkapallo on jo maailman isoin vammaisurheilulaji. Mielenkiintoista on seurata, mihin laji kasvaa ja kehittyy seuraavan 25-vuotistaipaleensa aikana. •