17.5.2007 Nepalin pääkaupunki Kathmandussa syntyi pieni poika nimeltä Touko Korkeamäki. 16 vuotta ja yhdeksän päivää myöhemmin hän teki debyyttinsä Suomen CP-jalkapallomaajoukkue Siipirikoissa Helsingissä pelatussa maaottelussa. Näiden tapahtumien välissä elämä on kuljettanut nuorta miestä mantereelta toiselle ja kaupungista toiseen. Tässä haastattelussa Touko kertoo, kuinka jalkapallo on kulkenut mukana alusta saakka, vaikka paikat ympärillä ovat vaihtuneet. Antoisia lukuhetkiä!
Pallorakkautta Nepalissa
Tenzin Urgyen Touko Korkeamäki syntyi suomalaiselle äidille ja tiibetiläiselle isälle Kathmandussa toukokuun 17. päivänä vuonna 2007. Vain muutamia päiviä aiemmin toisella puolella maailmaa kahdeksatta toimintavuottaan viettänyt Suomen CP-jalkapallomaajoukkue oli juuri palannut Suomeen Tanskasta Ballerupissa pelatusta turnauksesta, jossa Tanska oli kaatunut lukemin 2-1 ja Irlanti 4-3. Siipirikoissa yhä pelaavista pelaajista tuolloin 24-vuotias kapteeni Johannes Siikonen oli heiluttanut otteluissa vastustajien maaliverkkoa kahdesti ja 21-vuotias maalitykki Janne Helander kolmesti. Tuskin kukaan osasi tuolloin aavistaa, että Touko, Johannes ja Janne pelaisivat yhdessä maajoukkuepaidat päällä 16 vuoden päästä, kuten toukokuun 26. päivänä vuonna 2023 tapahtui Suomen kohdatessa Tanskan Töölön Pallokentällä.
Keväällä 2024 CP-maajoukkueen harjoitusleirin lounastauolla Ruskeasuon liikuntahallin kahvilassa Touko kertoo, että jalkapallo veti häntä puoleensa alusta alkaen:
– Olen kasvanut ihan pienestä pitäen jalkapallossa kiinni. Isä vei minut Nepalissa usein kentälle pallon kanssa kun olin vasta aivan pieni poika. Olen kokeillut myös muita lajeja, kuten yleisurheilua, mutta jalkapallo on aina ollut ehdottomasti tärkein juttu minulle. Pienenä unelmoin siitä, että olisin Messi.
Varhaislapsuudessaan Touko pelaili paljon itsekin nuoruudessaan jalkapalloa harrastaneen isänsä kanssa. Toukon isä Norbu Kalden kertoo heidän asuneen Kathmandussa jalkapallokentän vieressä, ja että jalkapalloon intohimoisesti suhtautuvan suvun ympäröimänä pallo ja peli olivat jatkuvasti läsnä.
– Touko rakasti pallojen potkimista! Voin edelleen kuulla päässäni pikkuisen Toukon naurun kun hän leikki pallon kanssa. Luulen, että Touko oppi pallon potkaisemisen jo ennen kävelemistä. Hän pelasi päättäväisesti ja sisulla jo silloin. Horjahdukset, kaatumiset tai kolhut eivät haitanneet kun pallo oli lähistöllä. Touko piti luontaisesti jalkapallosta niin paljon, että annoimme sille paljon huomiota. Ajattelimme, että se olisi hyödyllistä hänen kasvunsa kannalta, isä Norbu kertoo.
Paikat vaihtuvat, pallo pysyy mukana
6-vuotiaana Touko aloitti pelaamisen kathmandulaisessa lasten joukkueessa. Isä Norbu Kalden muistelee liikuttuneena, kuinka Toukolla oli tapana juosta riemuissaan ympäriinsä ja riisua paitansa juhliessaan maaleja, riippumatta siitä, olivatko ne hänen itsensä, joukkuekaverin tai vastustajajoukkueen tekemiä. Toukon ilo tarttui myös kentän laidalla peliä seuranneisiin vanhempiin ja muihin katsojiin. Pian edessä oli kuitenkin muutto äidin kanssa Nepalista Turkkiin, jossa Touko aloitti koulunkäynnin.
– Muutto Istanbuliin ei minua mitenkään erityisesti hetkauttanut. Isompi juttu oli se, että isä jäi silloin Nepaliin. Jatkoin Turkissa jalkapalloilua koulun joukkueessa niiden parin vuoden ajan, jotka asuimme siellä, Touko kertoo.
Muuttaminen ja matkustaminen on tullut tutuksi myöhemminkin. Tokaluokkalaisena matka jatkui Turkista Suomeen äidin kotikaupunki Poriin. Touko kertoo, että muutto Poriin oli helppo, koska oli käynyt siellä useita kertoja aiemminkin ja sukulaiset olivat lähellä. Pori oli aina tuntunut Toukosta toiselta kotikaupungilta.
– Menin heti pelaamaan lähiseura Toejoen Veikkoihin. Alku joukkueessa oli vähän hankala, mutta lähti sitten kuitenkin käyntiin. Pelasin TOVE:ssa koko sen ajan kun asuimme Porissa. Minulla on edelleen ystäviä siellä, Touko kertoo.
Muutto Turkuun yläasteen alussa yhdessä äidin, äidin nykyisen puolison ja kolmen nuoremman puoliveljen kanssa oli vaikeampi paikka Toukolle, joka sanoo edelleen kaipaavansa takaisin Poriin ja käyvänsä siellä yhä usein. Turussa jalkapalloharrastus on jatkunut koko ajan aktiivisesti Turun Nappulaliigassa, jonka riveissä Touko pelaa oman ikäluokkansa joukkueessa.
– TuNL:ssa olen pelannut yleensä vasemmalla laidalla. Tehtäviin kuuluu pysyä laidalla, haastaa puolustajia etenemällä laidan kautta ja tekemällä pystyjuoksuja puolustajien taakse, Touko kertoo roolistaan seurajoukkueessa.
Maajoukkueen matkaan
CP-jalkapallomaajoukkue tuli mukaan Toukon kuvioihin hänen ollessaan 15-vuotias kesällä 2022. Turussa asuva maajoukkuepelaaja Antti Hovi oli vinkannut yleisurheilun kautta tutuksi tulleesta lahjakkaasta jalkapalloilijasta maajoukkueen joukkueenjohtaja Ville Salliselle, joka ehdotti tapaamista ja tutustumista yhteisen treenisession merkeissä Toukon lähikentällä Vähäheikkilässä. Myöhemmin samana kesänä Touko nähtiin ensimmäistä kertaa myös CP-maajoukkueen harjoituksissa Helsingissä.
– Ensimmäisistä maajoukkuetreeneistä jäi hyvä fiilis. Kaikki oli positiivista, minut otettiin hyvin vastaan. Kokeneemmat pelaajat ovat aina tsempanneet ja tukeneet minua pelitilanteissa, Touko kuvailee alkuaan maajoukkueen parissa.
Seuraavan talven aikana Touko kävi harjoittelemassa maajoukkueen leireillä ja hänet nimettiin toukokuussa Helsingissä Tanskaa vastaan pelattujen maaotteluiden kokoonpanoon. Äiti, äidin puoliso, kaksi nuorempaa puoliveljeä ja isovanhemmat olivat katsomossa Toukon pelatessa ensimmäiset maaottelunsa. Hänestä tuli 16 vuoden ja 9 päivän iässä kautta aikain nuorin suomalainen CP-maajoukkueessa pelannut pelaaja rikkoen Otto Kaipaisen aiemman ennätyksen (16 vuotta ja 4 kuukautta).
– Aloitin ensimmäisen pelin vaihdossa. Puoliajalla valmentaja sanoi, että menisin toiseksi puoliajaksi kentälle. En ylipäänsä oikein jännitä otteluita, enkä jännittänyt nytkään. Mietin vain, että keskity omaan tekemiseen ja tee parhaasi. Vaikka lopulta hävisimme, omasta ja joukkueen pelaamisesta jäi positiivinen fiilis.
Kaksi päivää myöhemmin pelatussa toisessa Tanska-ottelussa Touko oli jo avauskokoonpanossa. Katsomossa kannustamassa olleen Suomen perheen lisäksi Toukon isän puolen suku pystyi katsomaan ottelut Palloliiton livestreamilta, vaikka he asuvat eri puolilla maailmaa. Touko kertoo, että vaikka he ovat asuneet jo 13 vuotta erillään, isä on aina tukenut häntä jalkapallossa ja muutenkin elämässä niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina. He ovat tiiviisti yhteyksissä puhelimen välityksellä ja Touko käy kesäisin viettämässä aikaa isänsä luona. Isä seurasi maaotteluita nykyisestä kodistaan Portlandista ja isän veljet omilta paikkakunniltaan New Yorkista, Pariisista, Soulista ja Kathmandusta.
– Touko pelasi otteluissa suurella sydämellä kuten aina. Kivenkovat esitykset ensimmäisissä maaotteluissa 16-vuotiaalta pojalta. Olimme kaikki erittäin ylpeitä hänestä, isä Norbu Kalden myhäilee onnellisena ja jatkaa:
– Toivon, että Touko antaa jatkossakin aina sata prosenttia pelatessaan Suomelle. Hän rakastaa jalkapalloa. Mielestäni hänellä on kaikki edellytykset menestyä hyvin. On tärkeää, että urheilijana Touko ymmärtää työteon ja kurinalaisuuden merkityksen. Muutenkin elämässä olen pyrkinyt opettamaan, että on tärkeää olla ystävällinen, rehellinen ja pitää kiinni terveellisistä rutiineista. Uskon, että Touko tulee pärjäämään elämässä ja urheilussa hyvin. Hän on fiksu poika.
Helsingissä pelattujen maaotteluiden jälkeen Touko nimettiin maajoukkueeseen myös Barcelonassa heinäkuussa pelattuun turnaukseen. Turnaus meni hyvin ja Touko palasi yhdessä muun joukkueen kanssa pronssimitalit kaulassa Suomeen.
– En ollut aiemmin seurajoukkueen kanssa käynyt ulkomailla pelaamassa, mutta ei turnaukseen lähtö jännittänyt mitenkään erityisemmin. Olen matkustanut yksin isän luokse Amerikkaan ja matkustelu on muutenkin tuttua, Touko kertoo.
– Seurajoukkueessa olen pelannut oikeastaan vain laidalla, mutta maajoukkueessa olen ollut tähän asti keskuspuolustajana ja keskikentällä. Rooli on aika erilainen ja tuntuu, että keskellä pelaaminen vaatii vielä totuttelua. Liikun edelleen pelitilanteissa välillä vanhasta muistista laidalle, Touko pohtii todeten samalla, että uudet roolit maajoukkueessa voivat auttaa häntä kehittymään monipuolisemmaksi pelaajaksi myös seurajoukkueessa.
Katse tulevaisuuteen
Ensimmäinen vuosi maajoukkueessa toi Toukolle yhteensä viisi maaottelua vyölle. Maajoukkueessa jo Toukon syntymän aikaan vuosia pelannut nykyinen maajoukkuekaveri Johannes Siikonen on ollut vaikuttunut nuoren pelaajan otteista ja asenteesta. Hän muistuttaa että kehittymisen eteen töitä pitää tehdä myös jatkossa.
– Touko on nuori ja taitava jalkapalloilijanalku, jonka nopeus, taistelutahto ja hyvä laukaus aiheuttaa jo nyt vastustajille harmaita hiuksia. Toukosta voi tulla tulevaisuudessa yksi joukkueen kannattelevista voimista, kunhan joukkuepelaaminen, pelijärjestelmän sisäistäminen ja ymmärrys jalkapallosta kokonaisuudessaan kehittyy vielä eteenpäin, Siikonen sanoo.
Toukon syntyessä myös Porista kotoisin oleva Janne Helander, tuttavallisemmin “Gepu”, oli jo ehtinyt aloittaa maajoukkueuransa. Yhä peliuraansa jatkava Helander oli nuorempana tehokas hyökkääjä, jonka pelipaikka on iän myötä siirtynyt vähitellen alaspäin. Viimeiset vuodet Helander on pelannut maalivahtina. Porilaisuus yhdistää Gepua ja Toukoa.
– Kyllähän se hienolta tuntuu, että maajoukkueeseen on vihdoin tullut lahjakas uuden sukupolven porilainen. Ei tarvitse yksin kantaa soihtua ja kehua Poria, Helander nauraa ja jatkaa:
– Touko on tullut mukaan erinomaisen ennakkoluulottomasti. Maalivahdin näkökulmasta Touko kuuntelee äänekkäitä neuvoja hyvin. Ennustan loistokasta uraa, jos motivaatio vain pysyy korkealla. Toivottavasti myös koko maajoukkueen suunta on ylöspäin, Gepu päättää.
Pitkään kenttäpelaajana pelannut Helander pitää nimissään CP-maajoukkueen maalinteko- ja maalisyöttöennätyksiä. Maaottelumaaleja on pitkällä uralla kertynyt 35 ja syöttöjä 15. Historian nuorimpana maajoukkueessa debytoinut Touko kertoo, että hänen suunnitelmissaan on jatkaa harjoittelua ja pelaamista.
– Viime vuoden maaotteluista jäi vähän harmittamaan se, että en vielä tehnyt ensimmäistä maaliani. Toivottavasti se onnistuu tänä vuonna. Tulen kyllä vielä jonain päivänä rikkomaan Gepun ennätykset, Touko naurahtaa.
