SJK IFCPF Club World Cupissa 2024

Seinäjoen Jalkapallokerho kilpaili ensimmäisenä suomalaisena CP-jalkapallon seurajoukkueiden MM-turnauksessa, joka pelattiin heinäkuun alussa Barcelonassa. Turnausviikkoon kuului kolme ottelua, joiden selostukset voit lukea tästä:

3.7.2024 SJK – FC Storebælt 3-3 (harjoitusottelu)

SJK sai varsinaista turnausta edeltävään harjoitusotteluun terävän lähdön Barcelonan helteisessä säässä, kun Ville Kurosen upeat haastot tuottivat tulosta. Miehen kaksi maalia tulivat upealla kierteisellä vapaapotkulla sekä riiston jälkeisestä läpiajosta.

Toisella jaksolla SJK laittoi kokonaan uuden kentällisen kehiin, ja tanskalaiset olivat niskan päällä tehden maalit pilkusta, vaparista ja boksinsisäisestä taistelutilanteesta.

Kerho tuli kuitenkin tasoihin, kun Janne Nykänen pisti avauspotkun Adel Eidille, joka ryntäsi heti vetopaikkaan upottaen pallon kohtuullisen kaukaa ylänurkkaan.

Lopussa Ylistaron nuorella lupauksella Eetu Kuoppalalla oli paikka ratkaista ottelu reboundista, mutta pallo lipui muutaman sentin ohi tolpasta.

– Onnistuimme pelissä monessa tavoitteessamme, jotka kävimme läpi ennen peliä. Asenteesta tai taistelutahdosta ei jäänyt ainakaan kiinni. Tulosta tärkeämpää oli saada tietoa joukkueen vireestä. Nyt kerätään tästä parhaat opit ja viedään pelaamista eteenpäin perjantaina pelattavaan ensimmäiseen turnausotteluun, kommentoi joukkueen päävalmentaja Jesse Laajaranta ensimmäisen ottelun jälkeen.

5.7.2024 SJK – FECPC 1-6

SJK:n Parajoukkue kohtasi kovan haasteen, kun turnauksen avausottelussa tanskalaisen FC Storebæltin lukemin 11-2 murskannut kova katalonialaisryhmä FECPC tuli vastaan taistelussa seurajoukkueiden maailmanmestaruudesta.

– FECPC on yhtenäinen ja kauniisti palloa liikuttava ryhmä, joka harjoittelee yhdessä useita kertoja viikossa. Tässä turnauksessa joukkue on pelannut ylivoimaisesti kaikkien aikojen parasta peliään, SJK:n joukkueenjohtaja-apuvalmentaja Ville Sallinen tuumi ennen ottelua.

SJK oli luonut ammattitaitoisen päävalmentajansa Jesse Laajarannan johdolla pelitavan, jolla katalaanien espanjalaistyylinen hurlumhei pyrittiin tukahduttamaan. Haastaakseen FECPC:n Seinäjoen Jalkapallokerhon pelaajilta tarvittiin uransa parasta pelisuoritusta.

FECPC osoitti laatunsa heti ottelun alussa. Pallo ja pelaajat liikkuivat vauhdilla ensiminuuteista lähtien ja katalaanit onnistuivat nopeassa tahdissa laittamaan SJK:n puolustuksen pari kertaa pahasti solmuun ja pallon maaliin.

SJK pääsi mukaan peliin Adel Eidin puskemalla kavennusmaalilla, minkä jälkeen myös Kerho sai otetta pelistä heräten toden teolla haastamaan FECPC:tä. Hieman ennen puoliaikaa tullut katalonialaisten 3-1 maali oli kuitenkin kova kolaus. Toisella puoliajalla FECPC osoitti olevansa turnauksen selvästi paras joukkue onnistuen tekemään toisella puoliajalla vielä kolme lisämaalia SJK:n urhoollisesta taistelusta huolimatta.

7.7.2024 SJK – FC Storebælt 2-1

SJK:n Parajoukkueen MM-kilpailut päättyivät iloisissa tunnelmissa, kun joukkue keräsi itsensä katalonialaisille kärsityn 6-1 -tappion jälkeen voittaen tanskalaisen FC Storebæltin lukemin 2-1. Sillä varmistui hopeamitalit.

Ensimmäisellä puoliajalla SJK sai maalipaikkoja odotettua enemmän, ja olisi voinut johtaa reilustikin. Puoliajan ainoasta maalista vastasi yllättäen tanskalaisten tähtipelaaja Oliver Larsen, jonka kova alakulmaveto löysi tiensä maaliin.

Toisella jaksolla väsytetyt ja vetäytyneet tanskalaiset eivät enää mahtaneet mitään taitavalle ja hyvin palloa liikuttaneelle seinäjokelaisporukalle. Adel Eid teki kaukolaukauksella tasoituksen vartti ennen loppua, ja lopussa kentälle vaihdettu Heikki Rantala puski ensitöikseen pallon verkkoon Philipp Kulisin tarkasta kulmapotkusta.

– Tämä oli upea mahdollisuus pelata maailman mestaruudesta, rakkaimmassa lajissa, vanhojen ja uusien ystävien kanssa. Valmistautua ja taistella kilpaijoita vastaan, yhdessä joukkueen kanssa. Ajan uhraaminen tavoitteita kohti oli antanut paljon, vaikka mestaruutta ei tullutkaan. Viikko toi hetkellisiä vaivoja, arpia ja pettymyksiäkin. Kuitenkin päällimmäisenä ikimuistoisia ja monipuolisia kokemuksia mahtavan yhteisön kanssa, iloitsi Adel Eid.

teksti: Juha Julmala, Ville Sallinen
Kuvat: Kim Karlsson


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *