Tekijä: admin
-
Maajoukkueen harjoitukset jatkuvat
Suomen CP-jalkapallomaajoukkue joutui koronapandemian aikana pitämään pitkiä taukoja yhteisistä tapahtumista. Kesän ja syksyn aikana joukkue on päässyt vihdoin aloittamaan yhdessä harjoittelun kohti tulevia koitoksia. Kesä-, heinä- ja elokuussa harjoitukset johti vielä muihin CP-jalkapallon taustatehtäviin siirtynyt valmentaja Ville Sallinen, mutta syyskuun ja marraskuun leireillä vetovastuussa oli päävalmentajaksi palannut, aiemmin vuosina 2009-2018 maajoukkuetta luotsannut Samuel Siikonen. Syyskuu…
-
Samuel Siikonen palaa päävalmentajaksi
Suomen CP-jalkapallomaajoukkueen valmennuksessa tapahtuu muutoksia. Vuoden 2019 alusta maajoukkueen päävalmentajana toiminut Ville Sallinen siirtyy CP-jalkapallo-organisaatiossa muihin tehtäviin ja jo aiemmin kymmenen vuoden ajan maajoukkuetta valmentanut Samuel Siikonen palaa muutaman vuoden tauon jälkeen päävalmentajaksi. Ville Sallinen tuli maajoukkuetoimintaan alun perin Siikosen apuvalmentajaksi vuonna 2015. Valmennuksellisten asioiden lisäksi Sallisen kiinnostus on kohdistunut alusta alkaen myös CP-jalkapallon kansainväliseen…
-
Vuosikymmenet Maajoukkueen matkassa
*Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Siipirikot 1/2021 Lehdessä Kirjoittaja: Johannes Siikonen Olen ollut onnekas siinä mielessä, että olen päässyt edustamaan Suomea maajoukkuetasolla jo neljän vuosikymmenen aikana. Jokainen vuosikymmen eroaa joukkueen osalta toisistaan tietyllä tavalla ja voidaankin todeta, että joukkueen identiteetti ja pelitapa on heijastanut mielestäni aina hyvin ajan henkeä ja niitä resursseja ja pelaajia, joita…
-
CP-maajoukkueen historia 1999-2020
*Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Siipirikot 1/2021 Lehdessä Kirjoittaja: Johannes Siikonen Maaliskuussa 1999 pieni, mutta sitäkin määrätietoisempi porukka kokoontui Kisakallioon. Tarkoituksena oli vetää ensimmäinen yhteinen CP-Jalkapallomaajoukkueen leiri. Idea oli saanut alkunsa kutsusta CP-Jalkapallon EM-kisoihin, jotka järjestettiin saman vuoden kesäkuussa Belgian Brachaatissa. Tuosta tapahtumasta on kulunut jo 22-vuotta. Aika on kulunut siivillä ja tuntuu siltä, että…